Skip to main content

Näin kevään ollessa tuloillaan ja ratakauden aloituksen lähestyessä on syytä ottaa muutama asia esiin kertaukseksi, opiksi ja muistutukseksi.

Sports Cupissa säännöt ovat jälleen hieman muuttuneet: sinne on tullut sekä muutoksia, lisäyksiä että tarkennuksia. Time Trialin säännöt on kirjoitettu kaudelle 2015 käytännössä kokonaan uusiksi.

Tekniikan osalta muutoksia, lisäyksiä ja tarkennuksia on esim. luokissa, punnituksessa, polttoaineessa, valaisimissa ja kameroissa.

Kameroihin liittyvät ohjeet tarkemmin:
- Sääntöjen mukaan kaikki korin ulkopuoliset kamerat on kielletty.
- Sisäkameran kiinnitys on varmistettava, jos se ei ole valmiiksi riittävän tukeva.

Linjaukset sisäkameran kiinnityksestä:
- Jos kamera on kiinni asianmukaisella telineellä korissa tai turvakehikossa, ei varmistusta tarvita. Asianmukainen teline on tässä yhteydessä kameran valmistajan oma tai kameraan tarkoitettu yleismallinen teline.
- GoPron (tai vastaavan kameran) oma kotelo- ja jalkasarja, joka kiinnitetään ruuvi/puristusliitoksella turvakehikkoon, on siis sallittu ilman varmistusta. Samoin kuin vastaavat telineet, johon kamera kiinnitetään sen omasta (pohjassa olevasta) kierrekiinnityksestään.
- Jos kamera on kiinnitetty imukupilla, liimalla, nippusiteillä, tai millä muulla tahansa tavalla kuin kohdassa 1, on kiinnitys varmistettava joko vaijerilla tai hihnalla, ettei onnettomuustilanteessa jalastaan mahdollisesti irtoava kamera kimpoile vapaasti ohjaamossa. Tämä on AKK:n tekniikan lajipäällikön linjaus.

Muita huomioitavia ja tarkastettavia asioita:
- Varikkosammuttimen (min 6kg) sekä autosammuttimen (min 2kg) tai sammutusjärjestelmän tarkastusväli on yksi (1) vuosi. Jos merkintä on tyyppiä kk/vuosi, on tarkastus voimassa ko kuukauden loppuun.
- Penkeissä ja turvavöissä on kahta erilaista merkintätapaa:
- Jos lapussa lukee ”Not Valid After” (uusi merkintätapa), on leima voimassa ko vuoden ja kuukauden loppuun saakka.
- Vanhalla tavalla merkityissä näkyy valmistuskuukausi ja -vuosi, jolloin leima on voimassa tästä viisi vuotta eteenpäin.
- Kaikissa luokissa kelpaa ”Art 253.6.3 Kansallinen lisäys” mukaisesti alle 5 vuotta sitten vanhentunut hyväksyntä, merkintätavasta riippumatta.
- Käytännössä: NVA + 5 vuotta tai valmistuspäivämäärä + 10 vuotta.
- On myös huomattava, että Recaro on poistanut Pole Position -mallilta FIA-kelpuutuksen. Näin ollen niitä ei enää saa käyttää kilpailuissa.
- Tarkista turvakehikon pehmusteiden riittävyys – laita niitä enemmän kuin riittävästi.
- Mikäli turvakehikko on omavalmiste, niin Art 253 8.3.5 mukaisesti ”Seinämävahvuuden mittaamista varten on 5 cm:n päähän lattiasta ajajan puolelle porattava 6 mm:n reikä.” Tämä reikä pitää lisäksi jättää selvästi näkyville.

Huomioithan 924/944/968-mallisten autojen osalta nämä:
- Säännöissä 4.10.3.3 Tuliseinät –ohjeistus: ohjaamon ja moottorin, polttoainesäiliön, -pumpun sekä -täyttöputken välillä täytyy olla tiivis palon- ja nesteenpitävä seinä, jossa on huomioitava myös lämmityslaitteen ilmanotto ja ilman poisto.
- KÄYTÄNNÖSSÄ tarkoittaa että, konepellin ja tuliseinän välissä tulee olla tiiviste, joka myös oikeasti toimii tiivisteenä. Myös muiden läpivientien tulee olla tiiviit. Jos autossa on lujitemuovinen konepelti, täytyy varmistaa, että tiiviste yltää ylös saakka. Tämä etenkin siinä tapauksessa, että sisäpuolelle ei ole kopioitu alkuperäisen pellin tukirakenteita. Jos alkuperäinen tuuletuspuhallin/lämmityslaite on poistettu, niin sen aukko tulee peittää asianmukaisesti metalli-tai hiilikuitulevyllä.

Turvallisuusterveisin,
Petri Kröger
PRCF pääkatsastaja, Sports Cup & Time Trial


24.03.2015