Sääntömuistutus
PRCF:n hallitus päätti lähestyä jäseniä tällä sääntö- ja luokitusmuistutuksella, sekä ohjeilla sääntöjen tulkitsemiseen, nyt hyvissä ajoin ennen kauden alkua. Haluamme varmistaa autojen säännönmukaisuuden ja jokaisen sarjaan osallistuvan kuljettajan turvallisuuden, heti kauden alusta lähtien. Tulevina kausina katsastusmiehet ovat entistä tarkempia.
Kehoitamme jokaista kilpakuljettajaa tutustumaan sekä AKK:n että PRCF:n sääntöihin huolellisesti. Aloittakaa lukemalla molemmat säännöt ajatuksella läpi pariin kertaan. Sääntöjen pääperiaate on, että jos jotain asiaa ei ole erikseen säännöissä sallittu, silloin se on kielletty.
Kuljettajan tulee tarkistaa jokainen aihepiiri, verraten omaan autoon ja pohtien sääntöjenmukaisuuden. Jos joku osa tai tekninen ratkaisu ei löydy kummastakaan säännöstöstä, niin silloin sen on löydyttävä automallin luokitustodistuksesta. Siis jos ratkaisu ei löydy säännöistä, eikä se ole luokiteltu, se on sääntöjen vastainen ja korjattava sääntöjen mukaiseksi ennen ensimmäistä kilpailua.
Jos joku käyttää luokitustodistuksen perusteella jotain osaa, joka muutoin olisi AKK:n ja/tai PRCF:n sääntöjen mukaan kielletty, tulee hänen pystyä todistamaan katsastajalle, että osa on luokiteltu ko. automalliin. Esim. kuljettajan oven kohdalla kaikille 4-syl. etumoottorisille (joihin sopii sama ovi) kävisi 924 Carrera GT:n luokitustodistus n:o 672.
Epävarmoissa tapauksissa on kysyttävä asiaa heti PRCF:n hallitukselta, joka selvittää asian, käyttäen asiantuntija-apua ja antaa päätöksen. Asiaa ei kannata piilotella, sillä se saattaa johtaa (aiheesta riippuen) jopa kilpailuoikeuden eväämiseen, tullessaan ilmi kilpailukatsastuksessa. Lievissä tapauksissa, jotka eivät vaikuta turvallisuuteen, tulee korjauskehoitus katsastuskorttiin. Katsastuskortti toimitetaan PRCF:n toimesta myös "rekisterioteautoihin". Asia tulee olla korjattu ennen seuraavaa kilpailukatsastusta, jossa se sitten merkitään korttiin korjatuksi.
Terveisin PRCF:n hallitus
12.03.2010


